No niin, nyt on sitten tasan viikko ensimmäisestä kirjoituksesta. Olen palanut kevyesti takaisin töihin, koska kotona sairaslomalla olo tylsistytti todella paljon ja nyt ainakin sain muuta ajateltavaa. Muutaman päivän olin jo oikein hyvässä kunnossa, mutta pari huonoa yötä ja taas tilanne on sama kuin pari viikkoa sitten, sillä erolla että nyt minulla on kuitenkin tarvittaessa unilääke jotta ainakin saan riittävän määrän unta.

Olen itkenyt taas viimeisen viikon aikana todella paljon ja varsinkin tänään. Ero avovaimon kanssa näyttää nyt entistä varmemmalta ja huomenna mennään pankkiin siirtämään asuntolaina pelkille koroille. Koko tilanne tekee mieleni hyvin surulliseksi, mutta on kai ihan normaalia jos pitkä parisuhde menee puihin, että on surullinen ja ahdistunut olo. Sunnuntaina tosin olin varma, että pahin on jo ohi, mutta totuus kuitenkin on, että pahin on vielä edessä. Vaikka työstressi ja uupumus ovatkin hellittäneet hieman, huomaa heti kun on ollut pari päivää töissä, että vanhat tavat nostavat päätään ja paluu samaan rataan on hyvin hyvin helppoa ellei jopa todennäköistä.

Tänään sitten hyvin todennäköisesti menetin myös viimeisen ystäväni. On kauheaa ajatella miten helposti kaikki jättävät kun on vaikeaa. Tosin jos muutos siihen mitä olen aikaisemmin ollut ja mitä olen nyt on valtava en tavallaan yhtään ihmettele, että ystävät lähtevät. Oikeat ystävät olisivat toisaalta kyllä pysyneet rinnalla.

Liikunta on viikon aikana sujunut hyvin. Olen käynyt kiipeilemässä, pelaamassa tennistä ja pari kertaa lenkillä. Onneksi ainakin se tuo minulle hyvän mielen hetkeksi. Lukeminen on tällä viikolla vähän jäänyt, mutta toisaalta on välillä hyvä tehdä jotain muutakin.

Tällä hetkellä tarvitsisin kipeästi ystävää joka oikeasti välittää huolimatta pahasta olostani! Katsotaan mitä viikko tuo tullessaan, mutta ainakin mukavaa liikuntaa on luvassa tenniksen merkeissä.

Noin kuukausi sitten sairaistuin työuupumukseen ja siitä johtuen yleiskuntoni ja elämäni on mennyt aivan sekaisin. Viime viikon perjantaina tilanne oli jo niin paha, että päätin jäädä sairaslomalla. Suurin syy siihen oli se, että kärsin vakavista ongelmista lähimuistini kanssa enkä saanut enää öisin nukuttua, olin erittäin stressaantunut ja ärtynyt. Koska tätä oli jatkunut jo muutaman viikon varasin ajan työterveyslääkärille ja pyysin häneltä, että pääsisin juttelemaan psykiatrin kanssa. Psykiatri määräsi lepoa ja viikkottaiset tapaamiset kunnes olen taas kunnossa.

Vaikka olenkin ollut vasta vähän aikaa "kipeä" on yksi asia yllättänyt minut täysin. Luulin vielä muutama viikko sitten, että minulla olisi pari oikeaa ystävää ja useita kaverita. Kuukausi on kuitenkin osoittanut luuloni täysin vääräksi. Oma avovaimoni on jättänyt minut täysin oman onneni nojaan, kavereista ei ole kuulunut mitään ja toinen ystävistä on tehnyt avovaimoni kaltaisen ratkaisun, vaikka nimenomaan painotin hänelle, että nyt jos koskaan tarvitsen hänen tukeaan ja olen itsekin tukenut häntä valtavasti viimeisen vuoden aikana. Niin ja se täytyy vielä sanoa, vaikka olenkin ollut stressaantunut ja pahalla tuulella en kuitenkaan ole antanut kenekään kuulla kunniaansa ja en ole tietääkseni loukannut yhtään ketään, paitsi ehkä sitä yhtä ainutta ystävää mikä minulla on enää jäljellä.

Tilanne on huono, mutta jotenkin uskon, että nousen tästä vielä ja ensi vuodesta teen kaikkien aikojen parhaan vuoden. Ensitöikseni ajattelin, että vähennän työntekoa huomattavasti. 12-13tunnin päivät muuttuvat normaaleiksi kahdeksan tunnin työpäiviksi. Toiseksi poistan elämästäni kaikki ylimääräiset ihmiset ja vietän aikaa ainoastaan niiden kanssa jotka oikeasti minusta välittävät, tai no niitähän ei ole kuin yksi. Kolmanneksi aion laittaa ruokavalioni uuteen uskoon ja lisätä liikuntaa huomattavasti nykyisestä. Tavoitteena olisi tämän vuoden suuri kuntohaaste sillä erotuksella, että nyt onnistun. Viimeisenä aion vielä lisätä psykologista ja taloudellista tietämystäni jotta pärjään paremmin nykyisillä työmarkkinoilla ja itseni kanssa. Tällä hetkellä olen koulutukseltani Diplomi-insinööri ja ollut työelämässä mukana noin 8 vuotta.

Tämä blogi seuraa sitä miten selviän työuupumuksesta, miten rakennan elämäni uudestaan ja miten minusta tulee vielä onnellinen. Lähtökohtana on se, että terveys ja lähes kaikki ystävät ovat menneet joten jäljellä on vain minä, lapsi ja yksi ainut ystävä.